Hunajarinki

Hunajarinki on itsenäisten yrittäjien yhteistyöverkosto, jonka tarkoituksena on mahdollistaa hunajan myynti ilman suuria kalusto-, varasto- ja markkinointi-investointeja.

Hunaja lingotaan ja käsitellään keskitetysti Korpiahon välineillä, näin ringin tarhaajien ei tarvitse hankkia lainkaan omia hunajan käsittelyyn tarvittavia laitteita ja kiinteistöjä. Markkinoinnista vastaa Korpiaho. Pesien lisäostot ja hoitotarvike-hankinnat teemme yhteisostoina suurempina erinä. Ringin toiminnan tavoitteena ovat; yhtenäinen laatu ja toimintatavat, kustannussäästöt tarhaustoiminnassa sekä kone- ja kiinteistökuluissa, tieto-taidon lisääminen, vahvuudet markkinoinnissa ja logistiikassa.

Toiminta-alueena on koko Itä-Suomi. Yhteistyöverkoston kouluttaminen oli vuoden 2002 alkuun saakka Korpiahon vastuulla, jonka jälkeen koulutuksesta on huolehtinut Savon Mehiläishoitajat ry. Koulutustoiminnassa yhteistyökumppanina ovat olleet Savon ammatti- ja aikuisopisto ja Varpaisjärven kansalaisopisto sekä Suomen Mehiläishoitajain Liitto. Rinkiin kuuluu tällä hetkellä yli kaksikymmentä tarhausta.  Korpiaholle myönnettiin kehitystyöstä Pohjois-Savon Pro Maaseutupalkinto vuonna 1999. Koulutus jatkuu aktiivisesti Savon Mehiläishoitajat ry:n kautta yhteistyössä opistojen kanssa vielä tänäkin päivänä.

Hakemus Hunajarinkiin

Otamme uusia tarhaajia osaksi Hunajarinkiä Itä-Suomen alueelta. Tervetuloa mukaan!

  • Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteen ja tietojen tallentamisen

Hunajarinkiverkoston luominen alkoi 1997 Korpiahon johtamana Pomo-hankkeena, jossa yhteistyökumppanina oli Varpaisjärven kansalaisopisto. Hunajarinki on Korpiahon ideoima pioneerihanke, jolla haetaan kannattavuutta, koulutusta, logistiikkaa ja markkinointivahvuuksia verkostoitumisen avulla.

Koulutimme vuosien 1997–2002 aikana yli viisikymmentä uutta mehiläistarhaajaa alueellemme. Näistä osa verkostoitui Korpiahon kanssa Hunajarinki ryhmäksi. Kesällä -98 verkosto määritteli yhteiset tavoitteensa yhteistyösopimuksella.

Hunajarinki yhteistyöverkosto on itsenäisten yrittäjien verkosto, jonka toimintaa ohjaa kirjallinen sopimus. Kyseessä ei ole juridinen oikeustoimikelpoinen yhteisö.

Tämä sivusto käyttää evästeitä
This website uses cookies

Käytämme evästeitä sisällön ja mainosten personointiin, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin. Jaamme myös tietoja sivustosi käytöstä sosiaalisen median, mainonnan ja analyysin kumppaneidemme kanssa, jotka saattavat yhdistää sen muihin tietoihin, jotka olet antanut heille tai jotka he ovat keränneet heidän palvelujensa käytöstä.

We use cookies to personalise content and ads, to provide social media features and to analyse our traffic. We also share information about your use of our site with our social media, advertising and analytics partners who may combine it with other information that you’ve provided to them or that they’ve collected from your use of their services

Mukauta

Customize

OK

OK

Sivuston ydinpalvelut
Necessary cookies

Nämä evästeet ovat pakollisia, ja niitä käytetään sivuston ja siihen liittyvien palveluiden ydintoimintojen käyttöönottoon. Ilman niitä sivusto ei voisi toimia, joten niitä ei voida poistaa käytöstä.

Necessary cookies help make a website usable by enabling basic functions like page navigation and access to secure areas of the website. The website cannot function properly without these cookies.

Markkinointi ja analytiikka
Marketing and analytics

Käytämme evästeitä ja keräämme tietoja, jotta voisimme tarjota kiinnostuksiasi paremmin vastaavia mainoksia tällä ja muilla sivustoilla sekä analysoida markkinoinnin tuloksia. Ilman hyväksyntää näet mainoksia edelleen, mutta ne eivät välttämättä ole yhtä hyödyllisiä tai kiinnostuksen kohteistasi. Saatamme käyttää anonymisoitua tietoa 3. osapuolten sovelluksissa, kuten Google tai Facebook.

Marketing cookies are used to track visitors across websites. The intention is to display ads that are relevant and engaging for the individual user and thereby more valuable for publishers and third party advertisers. We might use anonymous data for third party applications, such as Google.

Hyväksy valitut
Accept selected